Meidän kesä on kulunut lomaillessa. Hevonen laiduntaa kaveriensa kanssa ja kuski oli reissaamassa ja näin ollen oli kykenemätön treenaamaan hevosta. Lähistöllä olisi tulevana viikonloppuna kilpailut jonne olisi alunperin ollut tarkoitus mennä mutta tämän treenitauon takia jätämme ne väliin. Pääsin pari päivää sitten ratsaille ja Onni kulki kyllä todella hyvin, että loma on näköjään tehnyt tehtävänsä. Se ei koskaan mene huonommaksi lomiensa aikana vaan aina se on parempi loman jälkeen. Teimme kentällä kunnon koulutreenin, taivuttelua, avot, sulut, väistöt, vastalaukkaa ja laukanvaihtoja käynnin kautta. Sinällään kilpailuihin olisi voinut lähteä, siellä olisi ollut helppoja luokkia mutta nyt tein tämän ratkaisun että jätämme ne väliin.

Onneksi kesää on vielä jäljellä ja kilpailuja on tulossa myöhemminkin. Että ehkä sitten pääsemme myös kisakentille. Kuski on myös ratsuttanut uuttaa suomenhevosta joka on oikein mainio tuttavuus.

Tässä vielä kuva laumasta. Herrat laiduntavat 24/7.

WP_20160611_13_29_53_Pro.jpg