Harmikseni eilinen Aarion valmennus peruuntui huonon sään vuoksi. Olemme jopa treenanneet kotiläksyjä joten ne olisivat voineet sujua tällä kertaa. Kahden viikon päästä on seuraava valmennus.

Olen käynyt Onnin kanssa isolla kentällä joka on läheisen lakkautetun koulun pihalla. Kenttä on kooltaan n. 70mx40m ja siinä mahtuu menemään vaikka miten päin. Lisäyksiä ja väistöjä on hyvä harjoitella kun pääsee menemään pitkät pätkät ilman että tarvitsee hevosta kääntää. Väistöt on olleet hyvät jo pitkään, nyt on treenattu enemmän avotaivutusta ja lisäyksiä, tai siis keskiaskellajeja pikemminkin kuin lisäyksiä. Harjoittelu on tuottanut tulosta ja olen tyytyväinen että olen voinut korjata oman virheeni (liian pitkät ohjat) keskiaskellajeja mentäessä. Tämä on vaikuttanut todella positiivisesti suoritukseen.

Olemme myös maastoilleet jotta mieli pysyy virkeänä ja askellajit kunnossa. Tänään maastoilimme tunnin melko vauhdikkaasti. Hevoselle tuli hiki. Meillä oli kaverina ajohevonen. Onni on kaksivuotiaana opetettu ajolle ja mietin että uskaltaisiko sille joskus laittaa kärrit perään. Ei se niitä ainakaan pelkää jos ne on toisen hevosen perässä. Rekeä se talvella kyllä katseli epäluuloisesti mutta ei kärrejä. Pitänee joskus kokeilla. Ja kuten alla olevasta kuvasta näkyy, herralla todella oli hiki maastoilun jälkeen.

WP_20150710_17_02_54_Pro.jpg