Olimme Onnin kanssa tänään kilpailemassa. Ohjelmana oli nuorten hevosten kenttäratsastusohjelma, Helppo B. Onni oli rauhallinen kuljetuksessa ja tapansa mukaan myös kilpailupaikalla. Verryttelin reilut puoli tuntia. Hevonen tuntui muuten hyvältä mutta laukassa muoto ei pysy kunnolla vaan Onni on edestä hiukan levoton. Minusta se on ollut parempikin. Pitää raspauttaa hampaat vaikka ne on keväällä viimeksi katsottu, että jos siellä on vika tuohon etuosan levottomuuteen.

Rata meni hyvin, Onni teki asiat siellä missä pitikin ja mitään rikkoja ei tullut. Etuosa vain on levoton. Yritin pitää käden hiljaa mutta laukassa helposti siirrän käden liian alas.  Keräsin ohjat käteen ja nyt ne eivät olleet liian pitkät. Laitoin ohjiin merkin että tiesin mistä pitää kiinni. Ja tällä kertaa en saanut tuomareilta kommenttia liian pitkistä ohjista.

Toiselta tuomarilta tuli monta seitsemää ja kommenttikenttään hän oli kirjoittanut että "Miellyttävän oloinen hevonen. Ratsasta tehokkaasti eteen kohti ohjaa, nyt jää hieman pohkeen taakse". Tämä tuomari oli antanut meille 63,125% eli todella hyvät prosentit. Ja nuorten hevosten luokassa sen muodon ei pitäisi olla pääasia arvostelussa. 

Toinen tuomari sen sijaan arvosteli muodon levottomuutta ankarasti. Tuomarin kommentti oli " Tänään varsin epävakaa tuntuma edestä. Saisi liikkua energisemmin ja laukka selkeämmin tahtiin. Siistiä, täsmällistä ratsastusta." Arvosteluissa oli paljon "muoto aukeaa", "lisää energiaa" tyyppisiä huomioita.

Tavoitteena oli saada 60% ja saimme 60,313% joten tavoite täyttyi. Tästä on hyvä jatkaa.

lieksa%2015.8.jpg