WP_20140716_038-normal.jpg

 

Kuvassa hevoset ovat kesälaitumella. Tätä voi talvella ihastella ja toivoa että seuraava kesä tulee pian.

Asun susirajalla ja hevoseni luonnollisesti on täällä. Hevonen on pienessä yksityistallissa jossa asuu kaksi suomenhevosta, shetlanninponi ja Onni.

Talvi on pitkä, pimeä ja kylmä. Maneesia meillä ei ole, lähimmälle maneesille matkaa tulee 60 kilometriä joten sinne ajellaan vain valmennuksiin ja siinä tapauksessa jos kotona ei ole voinut hevosta ollenkaan liikuttaa kelien takia.Eilen oli pakkasta -15 astetta. Jokapaikka on aivan jäässä. Tänään sataa vettä ja räntää. Huomiseksi lupasi pakkasta. Tämä tarkoittanee että huomenna maa on vielä enemmän jäässä.

Meillä on tallilla ratsastuskenttä. Se ei ole mikää huolella tehty, tarkoittaen laajamittaisia pohjatöitä.Pohja on hiekkaa/savea johon on alkanut kesällä kasvaa heinää. Kenttä on myös hiukan kalteva.Mitat lienevät 20x40 ja kenttä on aidattu. Valojakaan ei ole. Suunnitelmissani on ostaa kentälle valo joka mahdollistaa ratsastamisen myös muuna aikana kuin päivännäöllä. Netistä olen selaillut valaisimia ja kohtuullisella hinnalla pääsee kun ostaa 100w led valonheittimen. Luxusta meille ei tarvita, kunhan jotakin näkee, ja tuolla pitäisi nähdä.

Mitä vanhemmaksi minä tulen, sitä vähemmän arvosta ns. hienoja puitteita. Toki se maneesi olisi kiva mutta elämää on ilman sitäkin. Olen löytänyt kentästämme hyviä puolia, sään mukaan siinä liikutaan, se ajaa asiansa ja koska se on vähän kalteva, hevosen on opittava kantamaan itseään myös silloin kun ei olla aivan tasaisella. Maneesissa hevonen kulkeekin sitten huippuhyvin kun on hyvä pohja.

Toki kenttä rajoittaa, esimerkiksi hypätä ei voi muulloin kuin pohja on hyvänä. Sateella se vettyy niin että siitä tulee liukas. Olen huomannut että hyvään treenaamiseen tai laadukkaaseen ratsastamiseen tarvitaan muutakin kuin kenttä. Siis paljon maastoilua ja tilaa liikkua.

Tärkeintä minulle hevosen hoidossa on se että hevosen perustarpeet täytetään; eli se saa laadukasta heinää, vapaasti vettä sekä pääsee päivisin ulos isoon tarhaan kavereiden kanssa sekä yöksi talliin. Karsinat pidetään kuivina ja puhtaina. Valitettavasti näissä perustarpeissa monikaan talliyrittäjä ei pysty loistamaan, hevosia tarhataan postimerkissä yksin ja ne eivät mahdu siellä liikkumaan. Vedensaantikin voi olla säännösteltyä ja heinän määrä olematonta ja laatu huonoa.Kesällä laidun on mukava ja hevonen onkin siellä aina kolme kuukautta kerrallaan. Olen erittäin tyytyväinen hevoseni saamaan hoitoon tässä tallissa.

Onni on kengätön hevonen. Viime talvi oli haasteellinen sen aikaa kun maa oli peilijäässä. Hevonen kyllä pysyi pystyssä muttei sillä voinut ratsastaa. Toki pohjakin oli niin kova ettei siinä muutenkaan olisi voinut ratsastella. Hokilliset bootsit meillä on, joten niillä pääsee tarvittaessa liikkeelle. Lumella kengätön kavio pitää hyvin. Toiveissa olisikin runsasluminen talvi. Lumella liikuttaminen onnistuu helposti. Hankitreeniäkin teemme mielellämme.

Kävelykaudet hyödynnämme opetelemalla uusia asioita. Tänä talvena pitäisi opetella avo- ja sulkutaivuksia sekä takaosakäännös. Niiden harjoittelu aloitetaan käynnissä ja rospuuttoaika on siihen juuri sopiva.

Hevoselle annan lomaa silloin kun pohjat ovat mahdottomat ratsastaa. Onneksi Onni on nuori niin lepo on vain hyvästä.