Olimme Onnin kanssa Jauhiaisen estevalmennuksessa Vuokatissa. Hevonen lastautui autoon molemmissa päissä hyvin vaikka kuljetuksessa on ollut taukoa useita kuukausia. Tie oli Sotkamon puolella täynnä routakuoppia ja kuski sai ajaa kieli keskellä suuta että pääsimme perille ehjänä. 

Antti oli tehnyt meille monipuolisia tehtäviä, oli kaarevalla uralla harjoitus, suhteutettu väli pystyesteeltä okserille ja kolmoissarja jossa oli kolme pystyestettä.

Onni oli virtaisella päällä ja tuntui että se innostui esteistä niin kovin että aina kun sen käänsi esteelle, kierrokset nousivat tappiin ja vauhti vain kiihtyi. Antti mietti kolmoissarjan väliä että jääkö se pitkäksi Onnille kun muut hevoset olivat suuria ja välit oli mitattu reiluiksi. Onni kuitenkin osaa venyttää laukkaa ja kun sitä eteenpäinpyrkimystä oli, eivät välit jääneet yhtään suuriksi.

Kaarevalla tehtävällä oli maapuomi ja sen jälkeen kahden laukka-askeleen päässä ristikko. Tätä hyppäsimme useita kertoja ja se oli Onnille haasteellinen kun se olisi vain kurvissa kaahannut esteelle. Välillä sitä piti pidellä voimakkaassa ulkoasetuksessa ettei se karannut esteelle liian aikaisin. 

Kun valmennus eteni ja hevonen alkoi olla jo purkanut suurimmat energiansa, alkoivat tehtävät sujua paremmin kun vauhti pysyi hallinnassa. Antti nosti esteitä loppua kohti ja hyppäsimme reilua metriä viimeisimmissä harjoitteissa. Pidän kovasti Antin tyylistä, että hän katsoo ensin että hevonen on valmis,halukas ja kykenevä hyppäämään ja sen jälkeen hän nostaa esteitä. Hän ei koskaan aseta hevosta liian vaikean tehtävän eteen, hänellä on hyvä silmä hevosen osaamistasolle ja kapasiteetille. Tällaisella tyylillä hevonen saa onnistumisen kokemuksia eikä sille tule turhaan ongelmia sen takia että se kokisi olonsa epävarmaksi ja alkaisi esim. kieltämään esteitä.

Onni ei kieltäytynyt treeneissä kertaakaan hyppäämästä  eikä vauhdikkuus ollut sellaista etteikö sitä olisi voinut hallita. Olin kyllä vähän yllättynyt että se oli noin innokas, se alkaa muistuttaa entistä tammaani jonka kierrokset nousivat taivaaseen jo siitä että kentälle oli ilmestynyt yksi maapuomi. Esteillä tuo innokkuus on hyvä asia, ei lopu paukut kesken kun pitää hypätä. Ponnistuspaikat löytyvät jo melko hyvin, yksi huono lähestyminen tuli kaarevalla uralla olleessa tehtävässä mutta muuten askeleet sopivat hyvin. Onni alkaa vähän itse katsoa paikkoja mistä kannattaa hypätä. 

En ottanut tällä kertaa FilmMe:tä mutta ensi kerralla varmasti otan sen taas niin voi analysoida hyppäämistä siitä. Seuraava estevalkku on kolmen viikon päästä ja sinne menemme kyllä. Ja jos tässä välissä olisi paikalliset kentät hyppykunnossa niin käymme sielläkin hyppäämässä, Kesällä pitäisi päästä myös estekentille vaihteeksi.